|
![]() |
|||
|
Kunnallistieteen yhdistys, Lapin yliopisto, Suomen Kuntaliitto ja Valtionvarainministeriö, yhteistyössä EGPA Study Group IV Local Governance and Democracy järjestävät Kuntatutkijan seminaarin teemalla:
“BIG SOCIETY AND SMALL GOVERNMENT” – NEW PARTNERSHIP AT LOCAL LEVEL
PALVELUINNOVAATIOT JA TUOTTAVUUS -SEMINAARI
Rovaniemi 28.-29.3.2012
Seminaari on julkishallinnon toimijoille, päätöksentekijöille, tutkijoille ja opiskelijoille, sekä julkisorganisaatioiden kehittämisestä kiinnostuneille
Seminaarissa keskustellaan kumppanuuksista ja uusista palvelutuotannon tavoista paikallishallinnossa eri toimijoiden ja toimijatasojen kesken. Lisäksi tarkastellaan uusimpia kehityssuuntia: hallinnollisesti haetaan yhä suurempia kokonaisuuksia ja rakenteita, tähdäten kustannusten leikkaamiseen. Millaisia keinoja toimialoilla ja palvelurakenteissa on löydetty ja millaisia vaikutuksia muutosten jälkeen on nähtävissä?
Paikallistasolla uudenlaiset osallisuuden mallit ja muodot palvelutuotantoon ja sen kehittämiseen kasvavat. Millaisin edellytyksin uudet kumppanuudet yhteiskunnan ja hallinnon välillä voivat kehittyä tuottaviksi?
Kansainvälisen seminaarin kieli on englanti.
Seminaariin ilmoittaudutaan sähköisesti 21.3.2012 mennessä. Ilmoittautumislomake on Rovaniemen kaupungin nettisivuilla.
Seminaarin osallistumismaksu Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenille on 40 euroa. Osallistumismaksu maksetaan 21.3.2012 mennessä Kunnallistieteen yhdistyksen tilille:
IBAN: FI5917453000060782 BIC: NDEAFIHH (Nordea 174530-60782) Viitteeksi on mainittava KTS 2012 ja osallistujan nimi.
Seminaarin ohjelma (pdf).
Seminaarin osallistujille on varattu majoituskiintiö (pdf).
Tervetuloa Rovaniemelle!
“BIG SOCIETY AND SMALL GOVERNMENT” – NEW PARTNERSHIP AT LOCAL LEVEL
Rovaniemi 28.-29.3.2012
Conference for public administration practitioners, academics, researchers and students
The conference discusses partnerships in local administration, between different actors and government. It aims at the recent development - driven by the ideology of 'big society' and budget cuts - in which public tasks and responsibilities are being transferred from government to society (e.g. organized citizens, third sector organizations, market parties, etc.).
Especially at a local level, there are many examples of local communities that take on responsibilities for the provision of public services (in the field of social welfare, education, housing, healthcare, etc.), or at least share responsibilities with local government. Although already some research has been done on these 'big society' - practices, it's not yet clear under what conditions new partnerships within society and between government and society can develop and become productive.
Welcome to Rovaniemi!
Conference menu (pdf).
Contact for more information
Hanna Vakkala University of Lapland, hanna.vakkala(at)ulapland.fi, phone +358404844230
Tuula Jäppinen Association of Local and Regional Authorities, tuula.jappinen(at)kuntaliitto.fi
Jussi Päkkilä City of Rovaniemi, jussi.pakkila(at)rovaniemi.fi
Lotta-Maria Sinervo The Finnish Association of Local Government Studies, lotta-maria.sinervo(at)uta.fi
Aikaisempia kuntatutkijan seminaareja
"Kunta monimutkaisessa ja kompleksisessa toimintaympäristössä" Kuntatutkijan seminaari 25.5.2011 Lapin yliopistolla
Seminaarin ohjelman löydät täältä. Katso lisää kuvia.
Seminaarin esityksiä pdf-muodossa
Työryhmäesitysten tiivistelmiä
"Kehittäjäkunta" Kuntatutkijan seminaari 26.5.2010 Tampereen yliopistolla
Seminaarin ohjelman löydät täältä.
Seminaarin esityksiä pdf-muodossa
"Tutkimustiedon käyttö tieteellisyydestä tinkimättä" Kuntatutkijan seminaari 14.5.2009 Kuopion yliopistolla
Seminaarin ohjelman löydät täältä.
Seminaarin esityksiä pdf-muodossa
|
||||
|
”Väitöskirjan haasteet” Kuntatutkijan seminaari 23.5.2008 Tampereen yliopistolla
Seminaarin ohjelman löydät täältä.
|
||||
|
Päivitetty 09.02.2012 |
© Kunnallistieteen yhdistys 2011 |
|||